Viime päivät ovat olleet hyvin kiireisiä. Olemme aloittaneet pentukoulun ja lisäksi kamppailen siisteyskoulutuksen kanssa. Sattuu nääs pieniä vahinkoja edelleenkin, joten moppi on yhä tanassa kylppärin seinää vasten.
Alan vähitellen ymmärtää, miksi lapset inhoavat koulunkäyntiä - tai en oikeastaan ole asiasta ihan varma. Olen vain kuullut semmoisia huhuja. Oli miten oli, henkilökohtaisesti pidän tämä kouluhuuhatusta ylen väsyttävänä puuhana. Ensin pitää patikoita ainakin 10 min. lähimmälle juna-asemalle, joka tietysti on täynnä väkeä ja haisee. Hissi varsinkin. Kun meitikkakaan ei kerran saa pissiä sisätiloissa, niin miksi sitten ihmisten annetaan kuseskella pitkin seiniä? On se niin väärin...
Olen edelleenkin oikea jänishousu enkä millään uskalla nousta junaan omin voimin. Mamin pitää kantaa minut sisään ja se saa hänet puhisemaan ankarasti, mikä on ihan ymmärrettävää. Olenhan jo kokonaiset 16 kiloa. Mami on vakuuttunut siitä, että meitikan on kohtsillään patikoitava junaan ihan omin voimin. Mitä siitäkin tulee? Pelkkä ajatus on kauhistuttava!
Palatakseni takaisin tähän koulujuttuun... Rämisevän junamatkan jälkeen saavuimme keskusrautatieasemalle - hu - joka on todella hirmuinen paikka. En tiennytkään, että maailmassa on niiiiin paljon ihmisiä! Ja sitten piti hypätä bussiin. En ollenkaan pidä bussilla matkustamisesta. Ne ovat aina liian täynnä ja kuumia eikä ilmakaan kierrä ollenkaan. Ihmiset ovat kuin sardiinit purkissa ja tunkevat ihan nenätuntumaan huolimatta siitä, että saan istua mamin polvella. Onneksi. Muuten sotkisivat meitikan jalkoihinsa.
Tähän verrattuna itse koulunkäynti oli aika helppo juttu. Kunhan vähän haistelin parin muun pennun takamusta, tein pari hätäistä sinnepäin mennyttä "istu" harjoitusta, nuolaisin ymmärtäväisesti mamin naamataulua ja siitä hyvästä hotkin tonnin lihapullia. Voi että minä rakastan lihapullia!
Ja kurssin jälkeen piti tehdä sama rasittava matka kotiin. Olin kotimatkalla niin vasynyt, että nukahdin junaan. Mami luulee, että junamatkailu on minulle hyvää harjoitusta. En viitsi mainita, mitä mieltä itse olen asiasta. Olen siihen ihan liian kohtelias ja sitä paitsi mami on lihapullamestari, joten hänet on paras pitää hyvällä tuulella.
Sen lisäksi olemme käyneet paikallisella uimarannalla. Täällä juhlittiin kansallispäivää ja rannan tuntumassa järjestettiin jonkinmoiset kekkerit. En minä niistä juuri perustanut mutta mukaan otettiin makkaraa ja lihapullia, joten arvelin jotain hyvää olevan tiedossa.
Pelästyin ensin aivan julmetusti kaameaa kovaäänistä hoilotusta ja aloin vimmatusti etsiä sopivaa turvallista piilopaikaa. Ihmiseni eivät olleet huomaavinaankaan. En ymmärrä tuollaista käytöstä ollenkaan. Eivätkö ne muka kuulleet millaista mouruamista siellä pidettiin? He vain istahtivat nurmikolle ja näyttivät nauttivat metakasta samalla, kun syöttivät minulle makkaranpalan toisensa jälkeen.
Rauhoituinkin sitten vähitellen. On vaikeata olla hermostunut ja pureskella jotain hyvää samaan aikaan. Niinpä me sitten koko perheen voimin makailimme nurmikolla puun varjossa ja kuuntelimme muiden mekastusta. Musiikiksi ne sitä vissiin kutsuivat. Tiedä häntä, kovaäänistä se kumminkin oli.
No comments:
Post a Comment