more transportation training - lisää matkustamista

We have continued our training in the art of traveling with the public transportation. This time we have advanced to commuter train. It went only to the next station, but this trip involved getting in the station, pass the ticket control, get on the platform and get exposed to the rattling incoming train on the other side of the platform.

Olemme jatkaneet julkisilla matkustamisen harjoittelua. Tällä kertaa kohteena oli paikallinen sähköjuna, jolla mentiin seuraavalle asemalle. Lyhyt matka mutta siihen sisältyi monta jännittävää ja hermostuttavaa osaa. Piti mennä asemalle, lipunmyynnin ohi, sitten laiturille ja piti vielä kohdata vastakkaiseen suuntaan menevä junakin ja se ritisi, ratisi, rutisi ja kolisteli tullessaan.

Oh yes, I was a good boy and walked bravely in the station and on the platform. I even greeted couple of people waiting for the train and admiring me. Well, I am a handsome boy... Unfortunately I didn't master the actual getting inside the train part. Mom had to carry me. After all, it is pretty scary thing. It makes all kinds of weird loud noises and it smells strange too. Not to mention all the people it is carrying. How am I supposed to know if they are friendly or not? Better sit on my folks lap, I think. I was slightly nervous at first, but it is difficult to stay nervous when chewing a meat ball.

Juu, olin kiltti poika ja kävelin rohkeasti asemalle ja sitten laiturille. Onnistuin jopa tekemään tuttavavuuta parin junaa odottavan ihailijan kanssa. Olenhan komea poika... Valitettavasti en kuitenkaan uskaltanut nousta itse junaan vaan minut piti kantaa sisään. Juna, se on kamalan pelottava kapine, josta tulee kummia ääniä ja se haiseekin epämiellyttävältä. Sen lisäksi siellä on julmetusti vieraita ihmisiä ja mistä sitä tietää, ovatko ne kaikki ystävällisiä. Turvallisinta istua sylissä, luulisin. Olin siis hiukan hermostunut mutta on hyvin vaikeata olla jännittynyt ja pureskella lihapullaa samaan aikaan.

After we out of the train, I had a minor accident in the ticket hall. Luckily my folks were prepared for it and had a bag full of plastic trash bags and paper to wipe off incriminating evidence. So, no harm done.

Junasta poistuttaessa meitikalle tuli pieni vahinko. Onneksi ihmiseni olivat varautuneet moiseen onnettomuuteen ja kassista löytyi talouspaperirulla ja roskapusseja, joten vahingosta ei jäänyt esille mitään näkyviä todisteita.

These trips tend to be quite tiring. There are so many different sounds, sights and smells for my poor little brain to process. Better hide under the desk and take a long nap.

Nämä retket ovat kovin väsyttäviä. Niihin kuuluu kaikenkarvaisia uusia ääniä, nähtävyyksiä ja hajuja. Pienet aivoparkani ovat ihan uuvuksissa yrittäessäni ymmärtää kaikkea mitä tapahtuu.

public transportation - julkisilla kulkuvälineillä

We have had couple of pretty exiting days. First we explored a brand new territory and walked a bit farther away from the house. I was kind of hesitant to do it, because it meant walking close to the dog daycare. They happened to be out at the same time and we encountered them on a fairly tight spot. It was alright, except for the huge German shepherd that kept on staring at me. It was quite intimidating, so I hid behind my mom's legs until it passed us. I would have prefered to go back home, but my folks just ignored me and trotted ahead as if nothing had happened.

Then suddenly we stopped and my mom lifted me up. It took awhile before I understood what was going on. We were sitting in this weird looking smelly thing that shook and rattled as it moved on. Well, at least I think it was moving. I was sitting on my folks lap and was a little scared. They didn't seem to think there was anyting special going on, but one can never be too careful. Finally my mom lifted me up again and I was back on my feet on the street. This strange episode had made me nervous, so I had to take quick tour behind a bush and boop.

Now we have done the same experiment twice and the second time it didn't feel quite so bad. I was more relaxed and even dared to look around a little. My mom told me we had taken a bus from one bus top to the next one. Bus, it's that big, loud, smelly thing we often pass by when we are out. Hmmm, I never thought one could travel with it... I'm not sure I like it very much though.

Oh, I have gained one more kilo this week. My folks believe I'll be as big as my uncle Sudden Death Foppa, who is 52 (!) kilos.

Meillä on ollut pari aika jänittävää päivää. Olemme tehneet hiukan pitemmän kävelylenkin ja tutkiskelleet uusia maisemia. Olin ensin hiukan epävarma asiasta varsinkin, kun törmäsimme paikalliseen koirapäiväkotiin, jonka asukkaat olivat ulkosalla samaan aikaan. Tapaaminen tapahtui hiukan ahtaassa kulmauksessa mutta kyllä siitäkin selvittiin kunnialla. Julmetun suuri saksanpaimenkoira alkoi tosin tuijottaa meitikkaa oikein urakalla, mikä oli erittäin hermostuttavaa. Katsoin parhaaksi piiloutua emännän jalkojen taakse, kunnes mokoma tillottaja oli hävinnyt näkyvistä. Olisin mieluummin palannut heti takaisin kotiin mutta eihän meitikan mielipidettä kukaan kuuntele. Mennä hölköttivät vain eteenpäin ihan muina miehinä.

Sitten ihan yhtäkkiä pysähdyimme ja emäntä nosti minut syliinsä. Ennen kuin oikein oivalsin, mitä tapahtui, olimme istumassa jonkinmoisessa kummallisen näköisessä haisevassa laatikossa, joka liikkuessaan tärisi ja nytkähteli. Nja, ainakin se tuntui siltä kuin olisimme liikkuneet johonkin suuntaan. Istuin sylissä ja olin hiukan peloissani. Ihmiseni eivät tuntuneet pitävän asiaa minään mutta koskaan ei voi olla liian varovainen. Lopulta emäntä nosti minut uudestaan ylös ja kohta oli taas turvallista maata tassujen alla. Tämä kummallinen seikkailu oli hiukan hermostuttavaa, joten minun oli pakko mennä pensaan taakse hätäkakkalle.

Nyt olemme tehneet saman matkan jo kahdesti eikä se enää tunnut yhtä pelottavalta. Viime kerralla olin rentoutuneempi ja uskalsin jopa hiukan katsella ympärilleni. Emäntä kertoi, että olimme ajelleet linja-autolla yhden pysäkin välin. Linja-auto, se on semmoinen suuri, meluisa, haiseva kapine, jonka ohi usein kävelemme päivisin. Hmm, en tiennytkään, että semmoisella voi matkustaa johonkin... En ole ollenkaan varma pidän siitä.

Juu ja olen taas kilon isompi. Ihmiseni luulevat meitikan kasvavan yhtä suureksi kuin setäni Pitkäkiekko Foppa, joka on mahtavat 52 kiloa.

one week, one kilo - yksi viikko, yksi kilo

I have been in my new home about one week now and I have gained one more kilo. I still have an occasional accident indoors, but in general I have been doing pretty well. I have also learned how to sit and lie down. It does require some treat persuation though. I'm trying to understand what means "mine". My folks repeat it everytime I sink my teeth on their shoes or a piece of furniture. All that stuff taste so good, so it's difficult not to take an occasional bite. All and all, I'm doing pretty good - except for heeling. I haven't quite gotten hang of it yet. As they say, practise makes a champion and we are going to school in couple of weeks. Oh yes, it means we have to start training the art of traveling with public transportation. Whatever it means...

Olen ollut uudessa kotona jo viikon ja sinä aikana on kertynyt yksi kilo lisää. Vieläkin tapahtuu yksittäisiä onnettomuuksia sisätiloissa mutta yleisesti ottaen olen suoriutunut aika hyvin. Olen niin ikään ehtinyt oppia istumaan ja menemään maahan mahalleni komennosta, mikä tosin vaatii edelleen keksisuostuttelua. Yritän parhaani mukaan ymmärtää, mitä tarkoittaa "minun". Ihmiseni toistavat sitä sinnikkäästi iskiessäni hampaani mehukkaaseen kenkään tai tuolin jalkaan. Ne maistuvat erinomaisen maukkailta, joten on ylen vaikeata olla pureksimatta niitä edes vähäisen. Kaiken kaikkiaan asiat ovat meneet aika hyvin - paitsi hihnassa käveleminen. En ole vielä oikein tajunnut, mistä koko hommassa on kyse. No, merjoitus tekee hastarin ja parin viikon päästä mennään kouluun. Niin ja se tarkoittaa matkustamista julkisilla kulkuneuvoilla. Mitä se sitten tarkoittaakaan...

Good boy - kiltti poika

I have been a very good boy and tried my best not to weewee on the floors. There has been occasional accidents, but I sure can't be blamed on them. It's hardly my fault if my folks fart around too long looking for their shoes, keys, coats, leashes and who-knows-what. If I got to go I got to go.

Last night I slept through the whole night silently in my crate. We went to bed around 11 p.m. and at 4 a.m. my bladder was full, so we had to rush out. No, we didn't make it, but - hey - I tried. The night before was somewhat difficult. I gave a demonstration of my entire vocabulary and repertoire. It was a potpourri, which started with a quite little hymn, which transformed into Wagnerian howl of Valkyrias - AUUU AUUU - and ended with Swiss yoddling. I added a slight vibrato to it. I thought it enchanced my performance. It was quite tiring, particularly since my audience didn't exactly appreciate my efforts. So, I passed out and woke up when I needed to go out again.

Olen ollut oikein kiltti poika ja yrittänyt parhaani mukaan olla pissimättä lattialle. Jokunen pienehkö onnettomuus on kyllä päässyt sattumaan mutta ei niistä voi meitikkaa syyttää. Minkä minä sille mahdan, jos vetkuttelevat iäisyyksiä. Milloin on kengät hukassa, milloin avaimet, takit, hihnat ja herra-ties-mikä. Jos meitikalla on hätä niin on hätä.

Viime yönä nukuin koko yön ihan hipihiljaa omassa häkisä. Menimme nukkumaan siinä yhdentoista korvilla ja aamulla neljältä oli rakko haljeta, joten oli tarve päästä äkkiä ulos. Ei ihan ennätetty vaan siihen lirahti mutta - hei - ainakin yritin. Edellinen yö oli hankalampi ja annoin esimakua kaikista verbaalisista ja musikaalisista kyvyistäni. Aloitin vienoilla voihkauksilla, siirryin sitten wagnerilaiseen valkyrioiden uljahduksiin - AUUU AUUU - ja lopetin potpurrin sveitsiläisella jodlauksella. Lisäsin siihen tehosteeksi kunnon vibraaton. Se oli ylen väsyttävää, varsinkin kun oli pakko esiintyä kiittämättömälle yleisölle. Katsoin lopulta parhaaksi vaieta, ottaa tirsat ja nousin vasta, kun oli taas hätä.

uudessa kotona

No niin, eilen tultiin sitten tänne uuteen kotiin. Tulimme pakettiautolla, matka tuntui siellä takaosassa kovin pitkältä ja mahakin meni vähän sekaisin. Kotiin tullessa en siis ollut ihan oma itseni ja katsoin parhaimmaksi mennä vähän syrjaan ja panna tassut ojoon keittiön tuolin alle. Pienehköjen nokkaunien jälkeen oli aika tutustua noin alustavasti uuteen ympäristöön.

Juu, sain muuten ihka uuden kaulapannan ja hihnan, joita jo on ehditty testata oikein urakalla. Heti ensimmäisen kävelyretken aikana väänsin isohkon tortun keskelle jalkakäytävää, mikä sai ihmiseni hihkumaan riemusta. Se herätti niissä niin yletöntä ihmetystä, että katsoin viisaimmaksi tuottaa samanlaisia torttuja lisää niin usein kuin mahdollista. Hyvä antaa vähästäänkin ja se tuntuu pitävän ne hyvällä tuulella. Yhtä asiaa kyllä ihmettelen. Jos tortunvääntäminen nyt kerran on niin taivaallinen asia, niin minkä ihmeen takia ne pitää kiireen kaupalla korjata pois?

Oli miten oli, ensimmäinen yökin meni ihan kohtuullisesti. Minut dumpattiin kyllä aika kylmästi jonkinmoiseen kuljetushäkkiin, mikä ei sinänsä ollut pahasta. Siellä oli puruleluja ja patjakin pohjalla - mutta se tuntui kovin yksinäiseltä huolimatta siitä, että uudet ihmiseni nukkuivat samassa huoneessa. Minä olen nääs tottunut tappituntumaan, joten koko homma tuntui hiukan - tyhjältä. Ilmoitin kyllä mielipiteeni asiasta mutta sitä ei otettu kuuleviin korviin. Siitä sydämistyneenä panin maata itsekseni äristen. Isot pojat eivät uikuta. Nukahdin lopulta ja heräsin neljän aikoihin aamulla ankaraan pissihätään. Voihkaisin äänekkäästi ja mami nousi kiltisti sängystä ja niin mentiin taas ulos. Olemme ulkoilleet oikein reippaasti tänään moneen otteeseen. Lenkit ovat vielä lyhyehköjä mutta niitä tehdään usein. Pienen keikan jälkeen maistuu uni. Ruokaa, kakkaa, kävelyä ja unta, se on semmoista se pennun elo. Olenhan vasta noin kymmenen viikkoa.

home sweet home

Well, now I have finally arrived to my new home. I was put in a van, it was a long drive - or so it seemed - and my stomach got a little upset. As a result I wasn't quite myself when we finally arrived. I found it best to hide under the kitchen chair. After a short nap I began to investigate my new surroundings.

Oh, I got a brand new collar and a long leash, which we tested the same evening few times. During the first walk I managed to produce a handsome pile of boop on the sidewalk. My folks thought was absolutely fabulous. They made such a fuzz about it, so I figured I might just as well keep on downloading that stuff. Keeps my folks happy, you know. There is one slight detail I don't quite understand though. Why do they pick it all up, if booping on the sidewalk or grass is such a marvellous thing to do?!

Anyway, the first night went surprisingly well. They dumped me in a crate, nothing wrong with it as such, but I felt lonely. Yes, my folks slept in the same room, but I'm used to sleeping in fairly crowded conditions, so it felt - kind of empty. I did express my opinion about the state of affairs, but was sadly ignored. It made me crumpy, so I had to mutter to myself. Big boys don't cry, you know. Eventually I passed out and woke up around 4 a.m. when I h a d to go t o toilet. My folks - well, my mom - got up and took me for a short walk. We have done a great deal of walking today, it's only short distances, but we go out frequently. After a nice stroll outside it's time to take a nap. Eating, booping, walking and napping, that's pretty much it. After all, I am only ten weeks or so.