Wednesday, October 8, 2008

koirapuisto - dog park

Oh yes, we still go regularly the dog park. I just haven't had time to write about these adventures.

Juu, käymme edelleenkin säännöllisesti koirapuistossa. En vain ole millään ehtinyt kertoa viimeisimmistä tapahtumista.

Minä ja minun risat

Kylläpä aika rientää. Tuntuu siltä kuin vasta olisi ollut kesä ja nyt lehdet jo putoavat puista. Meitikka on ollut kiireinen poika ja olen käynyt ahkerasti koulussa joka maanantai-ilta. Yritän tehdä kotitehtävätkin mutta se homma sujuu vain suostuttelun voimin. Mieluiten lihapullien voimin, maksakarkitkaan eivät ole pahasta.

Koulu oli ihan ok, olkoonkin että opettaja pani meitikan käyttämään kuonokoppaa. Nyt minä sitten pääsen ulos vain kopalla varustettuna. Ikävä tunnustaa mutta olen menettänyt vähäisimmätkin haluni lähteä ulos. Kotiväen pannessa kenkiä jalkaan ja hakiessa hihnaa, minä sudin pöydän alle piiloon. "Tule, mennään kävelylle". Juu niin, siitä vaan, ihan vapaasti. Patikoikaa senkun sielu sietää. Meikäpoika pysyy kotona.

Olen ollut eläinlääkärissä tänään. Nenäni on vuotanut tässä jonkin aikaa. Ensin luulivat, että olen saanut jonkinmoisen mikroskooppisen nenäpunkin (yäk). Sain siihen patterin lääkkeitä, mitkä eivät tehonneet. Otin pillerit ilman mitään ongelmia, koska en millään voi vastustaa lihapullia. Edeltäjäni ei kuulemma langennut moiseen halpaan mutta - hei - minä olen vain seitsemän kuukautta. Ja poika. Kuinka julmetun terävä tässä oikein pitäisi olla...

Olin tänään koko päivän eläinlääkärillä. Meikäpoika nukutettiin, nenä huuhdeltiin ja kynnetkin leikattiin. Kurkkuakin taisivat rassata. Eläinlääkeri mutisi jotain jostain risoista ja koepalojen ottamisesta. Ei aavistustakaan, mitä hän sillä tarkoitti mutta kurkkua kirveltää vieläkin. Ja niin kirveltää kukkaroakin. En ole totisesti ollut erityisen voitokas sijoitus vakuutusyhtiölle.

Me and my tonsils

Dear me, time sure flies. It feels like it was just summer and now the leaves are already falling. I have been a busy boy and been at school every monday evening. I try to do my homework too - of course, with help of some persuation. Preferably meatballs, but I don't say no to liver candy either.

The school has been alright, except for the fact that the teacher made me wear a muzzle. Now my folks put it on everytime we go out. Hate to say it, but I have lost all desire to go for walks. When they take out the leash, I hide under the table. "Come on, let's go for a walk". Yeah, right... Please go ahead if you feel like it. I prefer to stay home.

I have been at the vet today. My nose has been running for awhile. First they thought I had gotten some sort of nasal mites (yuck), so I got a load of pills. Yes, I did swallow them without problem. I'm a sucker for meatballs. According to my folks my predecessor didn't fall for that trick, but - hey - I'm only seven months. And I'm a boy. Not very smart, am I...

Today my folks took my back to the vet. I was sedated, got my nose flushed and nails clipped. I think someone poked in my throat too. The vet said something about infected tonsils and taking samples. No idea what she meant, but my throat sure is sore. I sure haven't been a very good investment for the insurance company.