Tuesday, August 12, 2008

Mauro ja kana

En olekaan ollut online vähään aikaan. Mami on ollut matkoilla. Hän oli kaksi viikkoa Tartossa viron kielenkurssilla. Älkää ihmeessä kysykö, minkä tähden. Kullakin on omat ajatuksensa hauskanpidosta.

Oli miten oli, minä olin kotosalla isännän kanssa. Olen jo saanut ainakin kaksi vesikauhurokotusta mutta vie vielä viikkoja ennen kuin kaikki testit ja vaadittavat paperit ovat kunnossa, joten meidän oli pysyttävä kotona mamin ollessa maailmalla pitämässä hauskaa. Oli meilläkin täällä kahdestaan aika mukavaa. Olen kasvanutkin aivan vimmatusti tänä aikana. Olen nyt viisi kuukautta ja 30 kiloa. Meitikasta näyttää tulevan iiisoooo poika...

Mamin poissa olessa isännällä ja minulla oli pienehköä erimielisyyttä. Hän tekee nimittäin suussa sulavaa paistettua kanaa. Mmmmmm, se tuoksuukin aiiiivaaaan iiiiihanalta!! Tässä yhtenä ehtoona hän otti kanan uunista, käänsi hetkeksi selkänsä ottaakseen jotain kaapista ja minä käytin salakavalasti tilaisuutta hyväkseni ja vohkin salamannopeasti kokonaisen kanankoiven. Se sai hänet tietysti puhkumaan kiukusta ja minä sukelsin oitis tuolin taakse. Tiesin kyllä, että peli oli pelattu ja oli vain ajankysymys ennen kuin hän onnistuisi onkimaan minut sieltä esille. Epätoivoiset tilanteet vaativat epätoivoisia tekoja. Siispä nielaisin koko kanankoiven luineen päivineen. Sen jälkeen hän sai kaivella meitikan kitaa ihan niin paljoin kuin sielu sieti. Se kumisi tyhjyyttään eikä kanankoivesta näkynyt jälkeäkään. Se oli mehukas kana, joten oli se sen väärtti.

Mami oli kyllä ikävä, joten olin oikein iloinen hänen kolistellessa kotiin matkalaukkuineen. Minusta on paljon mukvampaa, kun koko perhe on koossa.

No comments: