Mauron matkustaminen sujui varsin hyvin.Koska otimme iltalaivan meillä oli koko päivä aikaa valmistautua koettelemukseen. Ensimmäinen yllätys saatiin taksin saapuessa - hysteerisesti rimpuilevan koiran nostaminen takaluukkuun on varsin hikinen homma. Olemme matkustaneen yhdessä erilaisilla julkisilla liikenne välineillä mutta autoilu on ollut harvassa.
Lähtöselvitys sujui ongelmitta ja Mauro odotti kärsivällisesti ilman minkäänlaista viuhtomista, mikä oli varsin hämmästyttävää. Olihan matkalla tuhatkunta muutakin matkailijaa.
Hytissämme oli neljä sänkyä, kaksi alhaalla ja kaksi ylhäällä. Huomatessaan yhden sängyn käyvän varsin ahtaaksi Mauro katsoi parhaaksi asettua aloilleen toiseen alavuoteeseen. Emäntä kipusi suosiolle ylös.
Kannelle on asetettu koiravessa, joka haiseva santalaatikko. Mauro kieltäytyi ehdottamasti panemasta tassujaan moiseen hökötykseen. Kävimme siellä muutamaankin otteeseen mutta ilman tulosta. Satamaan saapuessamme hänen takahampaansa kelluivat ja ulos oli kamala kiire. Sen jälkeen saimme jälleen tunkea hänet väkisin autoon. Kotiin lähtiessämme utoon nouseminen jo kävi kutakuinkin suosiolla mutta se ei ilmiselvästi ollut hänen mieleensä.
Viikko Suomessa oli varsin rauhallinen. Kävimme usein metsikössä kävelyllä. Siellä oli vähän lunta jäljellä ja ilmatkin olivat varsin suopeat. Mauro osaa olla halutessaan kiltti poika mutta toisinaan hän kyllä saisi Dalai Lamankin itkemään. Mauro nukkui isännän kanssa koko viikon. Vierashuone on pienehkö ja vuodesohva on riittävän suuri kahdelle ihmiselle mutta ei kahdelle ihmiselle ja suurelle koiralle. Emme suin surminkaan onnistuneet hätistämään herra hurttaa sängystä. Emäntä katsoi parhaaksi siirtyä olohuoneen sohvalle nukkumaan. Kuten huomaatte Mauro ei pidä yksinolemisesta ja asunto ei ollut sisustettu liimailevaa koiraa huomioonottaen. Niin - eihän hän tietysti ole ollenkaan pilalle passattu... :-)
Myös emännän veli ja tämän vaimoke kävivät kylässä puolitoista vuotiaineen kaksosineen. Niinpä paikalla olikin vahdittavana sitten kolme intomielistä "penikkaa". Mauroa oli pidettävä silmällä, koska hän on kerta kaikkiaan liian suuri leikkimään niin pienten lasten kanssa olkoonkin, että pojat mielellään halusivat silittää ja taputtaa. Sitä paitsi sen ikäiset lapset ovat hiukan hämmentäviä 45 kiloisen koiranpennun silmissä. Susia - antaa tulla vaan. Pieniä pokia - apuva!
Ajaessamme satamaan alkoi pyryttää sakeasti lunta - välillä niin sakeasti, että tie oli hävitä näkyvistä. Vaarallisinta on, kun irtolumi pöllyää ympäriinsä peittäen kaiken näkyvyyden.
Kotimatkalla hytissämme oli vain kaksi sänkyä, joten emäntä sai kaulailla kuolaista kitaa. Nukkua lattialla? Ei tule kuuloonkaan. Taksimatkalla Mauro oli hyvin hermostunut ja puolimatkasta hän tunki väkisin takapenkille, jossa ei ollut tilaa matkalaukkujen vuoksi.
Koska laiva saapuu monta untia ennen auringonnousua emme mitenkään nähneet, mitä takaluukussa oikein tapahtui. Yhtäkkiä koko autoon leijui hyvin paha löyhkä. Arvelimme Mauron päästäneet "sinappikaasupilven" mutta kun haju ei ottanut haihtuakseen pelkäsimme pahinta. Emänän mielestä koko tilanne oli erittäin kiusallinen, mikä isännän mielestä oli aivan turhaa. Taksikuljettajallahan ei ole tarkkaa osoitetta eikä puhelinnumeroa ja matka maksettiin käteisellä. Mikäli luukusta sattuisi löytmään ikävä yllätys, minkä sille mahtaa. Pitää vain toivoa, ettei samainen taksikuski jonain kauniina hetkenä yllätä yön pimeydessä... No, hän sai sentänn vähän juomarahaa. Laiha lohtu mutta kummminkin...
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment