Koirakorjaaja

Kaksi viikkoa sitten ensimmäisen toko-tunnin jälkeen, ohjaaja suositteli meille lämpimästi yksityistunteja. Otimme ensimmäisen heti saman viikon perjantaina ja tarkoituksena oli vähentää Mauron ylenpalttista hyppimistä ja näykkimistä.

Mauro alkoi tietysti heti tavanomaisen tervehtimisrutiininsa, joka siirtyy nopeasti alistuvasta ryömimisestä armottomaan hyppimiseen. Ohjaaja yritti parhaansa mukaan estää häntä ja joutui oitis ankaraan tahtojen taisteluun. Ohjaaja käytti kaikki tietämänsä keinot saadakseen koiran kuriin ja onnistui innoittamaan Mauron entistä kiihkeämpään hyppiseen ja näykkimiseen.

Me seisoimme vieressä ja katselimme, josko Kumpi vai Kampi voittaa. Koirakorjaaja on varsin tyypillinen nuori ruotsalainen neitokainen, vaalea ja aika kookas, sitä tavanomaista ulkoilmatyyppiä. Hän sai kun saikin lopulta selätettyä Mauron ja mielestämme koko homma muistutti erehdyttävästi painiottelua - Ruotsi vastaan Italia. Mauro ei suin surminkaan halunnut antaa periksi mutta väsyi lopulta sen verran, että suostui makaamaan paikoillaan kotvan aikaa. Se oli tietysti silkkaa silmän lumetta, sillä korjaajan löysennettyä otettaan Mauro oitis kiemurteli itsensä puolinelsonista ulos. Koirakorjaaja myönsi, että hän oli tämän taiston jo hävinnyt. Mauro on tosin sen jälkeen ollut hieman vaimempi poika ja lähtiessämme saimme mukaamme joukon koulutusohjeita.

Sen seurauksena käymme nyt sitten ulkona kuonokopan kera ja karkkia ei saa juuri lainkaan. Kuonokopan päällepukeminen meni oikein helposti ensimmäisellä kerralla mutta sen jälkeen olemme saaneet käyttää jos jonkinmoista konstia ja houkutinta. Kasvattajan kolme kovaa : kiristys, uhkailu ja lahjonta. Mauron osalta ei toimi kuin lahjonta eikä aina sekään.

Emme ole erityisen ilahtuneita kuonokopan käyttöönotosta mutta tällä hetkellä se on hyvin tarpeellinen. Sen etuna on sekin, että se estää häntä imuroimasta maasta kaikenkarvaista löytämäänsä törkyä. Kakkan joukosta ei enää löydy mystisiä klumppeja...