Koirapuistossa käynti on hyvä juttu. Mauro saa juosta sydämensä riemusta ja kuluttaa ylimääräistä energiaa. Vaikka hänestä on pikkuhiljaa tulossa vähän aikuisempi, ylimääräisen energian polttaminen on vieläkin hyvin työlästä. Ja kuten nuorille miehille toisinaan sattuu, se voi olla jopa lievästi traumaattinen kokemus.
Olimme viikko sitten koirapuistossa. Sinne saapuessamme näimme siellä toisenkin cane corson. Se oli pari vuotias neitokainen, jolla oli samanlainen raidallinen turkki kuin Maurolla. Tullessamme portille Maurolla oli vimmattu kiire päästä sisälle ja hän alkoi oitis vinkua ja kiskoa hihnaa henkensä kaupalla. Corso-neiti omistajineen tuli meitä portille vastaan ja Mauro tapansa mukaan lykkäsi nenänsä verkon läpi, hymyili, kumartui ja heilutti häntää ilmoittaakseen: "Hei. Minä olen Mauro. Ollaanko kavereita?" Corso-neiti ärsyyntyi välittömästi ja alkoi äristä ja haukkua. Mauro vain halusi kuten kuka tahansa kavaljeeri tarjota neidille drinkin ja neiti oli kiukuissaan repiä koko portin saranoiltaan. Se siitä orastavasta rakkaudesta...
Omistajan mukaan corso-neiti oli hiukan ärhäkkä, koska sillä oli kohta se aika kuukaudesta. Kyseessä taisi siis olla koiramainen versio aiheesta PMS. Oli kuitenkin aivan selvää, että corsojen kohtaaminen ei olisi päättynyt onnellisesti. Ja, koska ärsyyntyneiden neitosten kanssa ei ole leikkimistä, päätimme vetäytyä taistelutantereelta suosiolla. Teimme pienen kävelylenkin ja jäätelötuuttia syödessämme yritin selittää pettyneelle Maurolle elämän kovia tosiasioita. Aikansa mutistuaan hän hyväksyi kohtalonsa ja palasimme takaisin puiston nurkille katsastamaan, josko aitaus jo oli vapaana. Koska mainittua neitokaista ei enää näkynyt mailla eikä halmeilla, Mauro sai polttaa ylimääräisen testosteroninsa juoksemalla edestakaisin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment